Tiimimme
Hagson-Provitek on mitä suurimmassa määrin perheyritys – toiminta jatkuu tällä hetkellä jo kolmannessa sukupolvessa. Kotimaisuus näkyy arvoissamme, jotka heijastuvat suoraan siihen, miten toimintaa tehdään. Uskomme suomalaiseen rehtiyteen, eli toimitamme sen minkä lupaamme ja kerromme asiat niin kuin ne ovat. Tähtäimessä on aina pitkä asiakassuhde, joka palvelee molempia osapuolia, sillä sinun menestyksesi on myös meidän etumme.
Tukenamme on laaja verkosto niin kotimaisia kuin kansainvälisiäkin asiantuntijoita. Ydintiimimme, jonka kanssa asioit ollessasi meihin yhteydessä, koostuu seuraavista henkilöistä:

Sari Somersalmi
Kotimaisuuden ja perheyrittäjyyden puolestapuhuja
Ruokatuotannon kotimaisuus, turvallisuus ja laatu ovat minulle tärkeitä arvoja. Samat arvot näkyvät edustamissamme valmistajissa, vaikka tuotanto onkin keski-Euroopassa. Toimintamme on läpinäkyvää, kaikkia hyödyttävää ja asiakasta palvelevaa. Laadusta tai turvallisuudesta emme tingi ja asiakkaan toiveet toteutetaan viimeistä piirtoa myöten. Hyvän ruuan ja sen tuotannon lisäksi koirat ovat minulle tärkeitä, ja täten minut löytää töiden ulkopuolella pelastuskoiratoiminnan ja muun koriin liittyvän koulutuksen parista.

Heidi Mitt
Tiedonkulun takaaja
Jotta laiva voi seilata ilman murheita, tulee tiedon kulkea matkustajien, kapteenin, ja miehistön välillä. Kun tarvitset uusia osia koneeseesi, tai haluat tilata uuden erän materiaaleja, olen langan toisessa päässä valmiina laittamaan pyörät pyörimään. Harrastepuolella laulu on lähellä sydäntäni, ja käynkin viikoittain kuoroharjoituksissa.

Johannes Somersalmi
Kysy ja me toteutamme sen
Tietotekniikka ja viimeisimmät teknologiset sovellukset tehtaiden tuotannossa ja laadunvalvonnassa pitäisi olla kaikkien saavutettavissa. Maailmassa, jossa ruoan riittävyys ja sen turvallisuus ovat yhä suurempia aiheita väestön kasvaessa ja ikääntyessä pitäisi kaikki teknologia hyödyntää kestävyysnäkökulmasta lähtien. Työpäivän päättyessä tai loman aikaan liikun mielelläni Suomen luonnossa.

Tapio Somersalmi
Provitekin monitoimikone
Positiivisen asenteen ja hyvän asiakaspalvelun kautta kaikkien työpäivästä tulee hieman valoisampi. Kohtaat minut erityisesti RST- ja hygienia-asioissa, mutta tarpeen tullen olen auttamassa myös muiden tuotteiden ja palveluiden kanssa. Nautin uuden oppimisesta, mikä sopii tähän työhön, sillä elintarvikealan monipuolisuudesta johtuen nurkan takana odottaa usein uusi tapa soveltaa tuttua tuotetta. Vapaa-ajallani harrastan luonnontieteitä, liikuntaa ja ruuanlaittoa.